Tasa-arvo ei ole valmis!
Suomalaista tasa-arvoa on murennettu pääministeri Sipilän hallituksen päätöksillä monella tasolla: päivähoito-oikeuden rajaaminen, vuosilomalain uudistaminen, naisvaltaisten alojen työehtojen heikentyminen, vain muutama mainitakseni. Tasa-arvokehityksessä on otettu suuria askelia taaksepäin. Samanaikaisesti on noussut voimakas aggressiivinen keskustelu, joka kohdistuu erityisesti naisiin. Milloin #metoo-keskustelu on ollut liiallista, milloin on ollut ok, että ulkoministeri osallistuu abortin vastaiseen mielenosoitukseen. Moni tasa-arvotavoite on nyt lyhyen ajan sisällä kyseenalaistunut. Moni hallitukselle asetettu tavoite, kuten perhevapaauudistus jäi toteutumatta.
Maahanmuuttokeskustelun myötä sukupuoli on myös politisoitunut uudella tasolla. Toisaalta ollaan palattu takaisin kapeaan käsitykseen miehisyydestä ja naiseudesta: nainen on heikko-osapuoli, joka tarvitsee suojelua; miehellä on oikeus suojella omaisuuttaan. Argumentaatioiden takaa paljastuu kuitenkin usein toisenlaiset päämäärät: naisia käytetään agrumentaatiovälineenä rasistisen ja maahantulokriittisen keskustelun oikeuttamiseksi. Pyrkimyksenä on luoda pelon ilmapiiriä oikeuttaakseen oman käden oikeutta “suojella” omiaan. Valitettavasti tämä, jos jokin, paljastaa tasa-arvon tilan: suhtautumisen naisruumiseen edelleen omaisuutena, jonakin sellaisena, joka voidaan riistää tai jota tulee suojella.
Ilman näitäkin taka-askelia feminismi on arvo, jota tulee tietoisesti vaalia. Feminismiä tarvitaan myös uusien epätasa-arvoa luovien ilmiöiden ja sortavien rakenteiden esiin nostamiseksi. Epätasa-arvoa esiintyy myös sukupuolten välillä paljon hienovaraisempina rakenteina. Epätasa-arvoa on tiedostomattomissa asenteissa, mielikuvissa ja monikerroksissa identiteettikysymyksissä. Tällaisia ovat esimerkiksi sukupuolittunut kehollisuus, sukupuolittuneet työmarkkinat ja sukupuolittunut kulutuskäyttäytyminen. Näiden kysymysten esiin nostamisen ei tarkoita sukupuolen häivyttämistä, kuten moni pelkää. Jokainen saa edelleen olla sellainen kuin haluaa; nainen, mies, kaikkea siltä väliltä ja kaikkea muuta kuin sitä. Kokemus sukupuolesta, omasta naiseudesta tai miehisyydestä ei tarvitse kuitenkaan olla ennalta määriteltyä. Esimerkiksi kuluttamiskäyttäytymisen ei pitäisi olla keskeinen osa sukupuollisuuden kokemusta.
Yhtälailla miehiin kohdistuvaa epätasa-arvoa tulisi purkaa ja puhua julkisesti ongelmakohdista. Väkivaltatilastot, miesten aiempi kuolleisuus, ongelmat huoltajuuskiistoissa ja asevelvollisuus ovat merkittäviä epätasa-arvotekijöitä. Tarvitsemme myös näiden tasa-arvokysymysten nostamista, ilman, että se tarkoittaa naisten aseman heikentämistä tai patriarkaalisten rakenteiden ylläpitämistä.
Toistaiseksi feminismi ei ole onnistunut nostamaan esille miehiin kohdistuvaa rakenteellista eriarvoisuutta. Tämä voi olla yksi syy miksi miehet eivät ole omaksuneet feminismiä omakseen yhtä voimakkaasti kuin naiset. Kulttuurilliset sortavat rakenteet ovat läsnä yhtä lailla naisten kuin miestenkin maailmassa. Miessukupuoleen kohdistuvat rooliodotukset ruokkivat myös rooliodotuksia naisille. Yhteiskunnasta omaksuttu naiskuva tai miesrooli on yhtä vahingollinen niin miehille kuin naisille.
Minna Canthia lainaten: tasa-arvokysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys. Samalla kun kysymme, että “isä, miten voi olla, että sinun tyttäresi ei saa samoja mahdollisuuksia kuin naapurin poika”, meidän pitäisi kysyä, että “äiti, miksi poikasi ei saa olla herkkä ollakseen kunnon poika”.
Maria Mäkynen
Päätoimittaja
Teksti on julkaistu aiemmin DemFem-verkoston blogissa: https://demfem.wordpress.com/2016/03/19/feminismia-tarvitaan-nyt/
