Sananvapaus on edellytys toimivalle kansalaisyhteiskunnalle – nyt ne molemmat vaativat puolustamista
Euroopan unioni (EU) rakoilee fyysisesti brexitin keskellä, mutta samaan aikaan myös fyysisiä rajoja jopa tärkeämmät asiat, unionin perusarvot, ovat jatkuvien hyökkäyksien kohteena. Sananvapaus ja toimiva kansalaisyhteiskunta ovat demokratian kulmakiviä, mutta niiden kehittymisen ja vahvistumisen sijaan viime vuosina niissä on Euroopassa otettu lähinnä takapakkia. Mitä EU:sta jää jäljelle, jos meillä ei ole mahdollisuutta ilmaista vapaasti mielipiteitämme, tehdä ja lukea kriittistä journalismia ja kokoontua ajaaksemme tärkeinä näkemiämme asioita?
Sananvapaus on kokonaisuutena lehdistönvapautta laajempi käsite. Lehdistönvapaudesta ja sen kehityksestä on kuitenkin olemassa erinomaista dataa, sillä Toimittajat ilman rajoja -järjestö on kerännyt tietoa lehdistönvapaustilanteesta ympäri maailman jo useiden vuosien ajan. Lehdistönvapausindeksi ei ole mukavaa luettavaa, ja EU:n näkökulmasta tilanne on erityisen huolestuttava: vuonna 2018 suurimmat putoajat sananvapausindeksissä olivat eurooppalaisia valtioita.
Myös kansalaisyhteiskunnan tilaa eri valtioissa tutkivan Civicuksen mukaan Euroopan unionissa peräti 15 maata 28:stä lukeutuu nyt kavennetun sananvapauden ja kansalaisyhteiskunnan piiriin.
Äärioikeistolaiset ja äärikonservatiiviset tahot ovat jo yhdistäneet voimansa ympäri Euroopan. Viimeistään nyt kansalaisyhteiskuntaa puolustavien tahojen tulee myös löytää toimivia ja tehokkaita yhteistyökeinoja yli maarajojen. Eurooppalaisten kattojärjestöjen yhteinen EU-puheenjohtajuuskauden hanke on hyvä esimerkki tällaisesta yhteistyöstä, jolla pyritään vahvistamaan kansalaisyhteiskuntaa sekä yksittäisissä maissa, mutta myös koko EU:ssa. Vahva kansalaisyhteiskunta jokaisessa EU-maassa on koko unionin tulevaisuuden näkökulmasta tärkeää.
Sananvapauden ja kansalaisyhteiskunnan tila eivät ole asioita, jotka tapahtuvat tyhjiössä. Tarve hiljentää tai estää ihmisiä peilaa usein yhteiskunnan valtasuhteisiin. Harvoin haluaisimme hiljentää niitä, jotka ovat meidän kanssamme samaa mieltä.
Ei ole siis sattumaa, millaisten tahojen mielipiteet eivät saa kuulua ja millaisien yhteiskunnallisten muutosten ajamista ei katsota hyvällä. Lehdistönvapaudeltaan kapeissa yhteiskunnissa vähiten liikkumavaraa on medioilla ja toimittajilla, jotka tekevät kriittistä ja tutkivaa journalismia. Civicuksen mukaan järjestöistä kaikkein vaikein tilanne on ihmisoikeuksia puolustavilla ja yhteiskunnallista muutosta ajavilla järjestöillä. Näiden toimittajien ja järjestöjen työ on pahimmassa tapauksessa hengenvaarallista.
Yhteiskuntien muutosvauhti on nykyään nopeaa. Vielä viime vuosituhannen alussa journalistinen media oli lähes ainut tapa päästä kertomaan mielipiteensä julkisessa keskustelussa. Internet ja sosiaalinen media ovat mahdollistaneet sen, että lähes jokaisella meillä on mahdollisuus kertoa omia mielipiteitämme potentiaalisesti isollekin yleisölle. Ensimmäisiä kertoja historiassa elämme aikaa, jossa vähemmistöihin kuuluvat, ei-valtaa pitävät ja yhteiskunnassa suurelle massalle näkymättömiksi jäävät ihmisryhmät saavat ja pystyvät kertomaan mielipiteensä ääneen. Myös niillä, jotka eivät ennen ole saaneet ääntään kuuluviin, on nyt siihen mahdollisuus.
Tämä mahdollisuus on tuonut keskusteluun uusia ääniä. Myös sellaisia, joita emme ole aikaisemmin kuulleet tai halunneet kuulla. Teknologinen kehitys mahdollistaa aiempaa laajemman sananvapauden – ja tuo mukanaan myös vastuun – ja moniäänisemmän yhteiskunnan, mutta se ei kuitenkaan riitä takaamaan sitä. Siksi on jokaisen meidän vastuullamme pitää huolta siitä, että tulevaisuuden Eurooppa on moniääninen ja myös hiljaisimpien ääni kuuluu.
Enni Saikkonen työskentelee Fingolla asiantuntijana ja vastaa Fingon EU-puheenjohtajuuskauden hankkeen viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta.
Fingo on 300 kehitysjärjestön kattojärjestö, joka puolustaa kansalaisyhteiskuntaa ja herättää keskustelua globaaleista kehityskysymyksistä.
