
Rakkauskirjeitä päätoimittajalle
Nuorten yhteiskunnallisen Lippu-median päätoimittajaksi on valittu Hanna Kivimäki, 22. Kivimäki aloittaa tehtävässään kesäkuussa 2019.
Kivimäki on työskennellyt viimeksi Tähdistö-lehden copywriterina, joten kansainvälisyys värittää hänen tekstejään ja arvojaan. Hän opiskelee kulttuurituotantoa Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on ollut mukana työstämässä kulttuurialojen opiskelijalehti DICKiä. Kivimäen kiinnostus sisällöntuotantoon on herännyt viestinnän parissa työskennellessä ja järjestöaktiivina toimiessa.
Minkälaista sisältöä tuore päätoimittaja Lippu-mediassa tahtoo nähdä?
”Kuluneen kevään aikana olen arvostanut erityisen paljon YLEn tuottamia sisältöjä eurovaaleihin ja Suomen lähestyvään EU-puheenjohtajuuskauteen liittyen. Minulle politiikka on harrastus ja aihe, josta voisin lukea sivutolkulla (ja niin teenkin), mutta näen tärkeänä sen, että mediasisällöt ovat saavutettavia. Saavutettavuudella ei tarkoiteta ainoastaan selkokielisyyttä tai mahdollisuutta kuunnella artikkeleita vaan yhdenvertaista lähestymistapaa Suomea kohauttaviin aiheisiin.”
”Haluan erityisesti päätoimittajana korostaa sitä, että yhteiskunnallisista asioista ja suurista kokonaisuuksista kuten talouspolitiikasta voidaan viestiä saavutettavasti, myös lukijoille ilman ennakko-osaamista silti toteuttaen artikkelit taitavasti ja kiinnostavasti.”
Kivimäki kertoo haluavansa Lippu-mediassa erityisesti keskittyä sisällöntuottamiseen nuorilta nuorille sekä ravistella perinteisiä ajatuksia verkkosisällöistä ja mediatuotannosta. Kivimäki itse lukee vapaa-ajallaan ulkoministeriön Kehityslehteä, salaa kämppiksensä tilaamaa Imagea ja ihastelee Improbaturin nokkelia kolumneja.
Virallinen haku Lippu-median sisällöntuottajaksi avataan syksyllä 2019, mutta rakkauskirjeet, juttuehdotukset ja lukuvinkit voi sitä odotellessa toimittaa osoitteeseen lehtilippu@gmail.com.