Miksi sote kaatui ja miten se saadaan takaisin pystyyn?
Sote kaatui tänään samoihin kroonisiin vaivoihin, joista se on kärsinyt uudistuksen alkuajoista lähtien. Uudistukseen on jatkuvasti kietoutunut alkuperäisten terveyspoliittisten tavoitteiden lisäksi muitakin intressejä. Nämä muut tekijät ovat toistuvasti olleet varsinaisia tavoitteita tärkeämpiä.
Sote-uudistuksella ja sitä edeltäneellä PARAS-hankkeella on ollut tarkoitus parantaa suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän toimintaa, taata avun saaminen inhimillisessä ajassa kaikkialla Suomessa ja tehdä Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä sellainen, että sitä voidaan ohjata kokonaisuutena. Asiantuntijoiden näkökulmasta näihin tavoitteisiin pääseminen on tarkoittanut isompia terveydenhuollon järjestäjätahoja ja sekä niinsosiaali- ja terveyspalveluiden kuin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järjestämisen kokoamista samoihin organisaatioihin. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on ollut pakko (yrittää) siirtää liian pieniltä kunnilta pois.
Sosiaali- ja terveydenhuolto haukkaa ison osan kuntien budjetista, joten kysymys palveluiden uudistamisesta liittyy myös kuntademokratiaan, talouteen ja nostalgiasyihin. Aihe on ilmeisen arka suomalaisille poliitikoille. Sote-uudistusta onkin käytetty kampena, jolla on pyritty pakottamaan kuntia yhteen ja verukkeena (eräälle puolueelle edullisella aluejaolla toteutetun)maakuntahallinnon muodostamiselle. Toisaalta taas siltarumpupoliitikot kaikissa puolueissa ovat puolustaneet jääräpäisesti omia alueitaan välittämättä valtakunnallisesta edusta tai asiantuntijoiden mielipiteistä.
Lisäksi uudistuksen yhteydessä on samanaikaisesti tavoiteltu yksityisten yritysten roolin merkittävää vahvistamista suomalaisessa terveydenhuollossa. Tuottajakunnan monipuolistamista kannattaa myös moni asiantuntija, mutta varsinkin viimeisen vaalikauden aikana siitä on tullut itseisarvo, jonka toteutuminen on ollut poliitikoille uudistuksen varsinaisia tavoitteita tärkeämpää suistaen koko uudistuksen lopultaraiteiltaan.
Kaiken edellisen lisäksi valtiovarainministeriö ja valtioneuvosto ovat myös ladanneet sote-uudistukseen epärealistisen suuretsäästötavoitteet. Suomalainen terveydenhuolto kuitenkin on kansainvälisesti vertaillen varsin kustannustehokasta. Perusterveydenhuollon osalta voidaan jopa perustellusti puhua tehokkuuden sijaan aliresursoinnista.
Nämä aluepoliittiset, elinkeinopoliittiset ja talouspoliittiset intressit ovat olleet jatkuvasti ristiriidassa niiden alkuperäisten tavoitteiden kanssa, joita eri asiantuntijat ovat vuosikymmenten ajan esittäneet suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän parantamiselle. Välillä niistä on ollut terveyspoliittisesta näkökulmasta suoranaista haittaa. Kaikki puolueet ovat omalta osaltaan tilanteeseen syyllisiä.
Seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on palauttaa terveyspolitiikka sote-uudistuksen ytimeen. Rakenteiden uudistamisen rinnalla on keskusteltava myös rahoitusjärjestelmän uudistamisesta keskipitkällä aikavälillä – monikanavarahoituksesta tulee päästä eroon. Jos terveyspalveluja halutaan uudistaa, tulee terveyspoliittisten tavoitteiden ja perustuslain osoittaa raamit sille, millaista uudistusta lähdetään rakentamaan. Hallinnollisista yksityiskohdista voidaan tehdä kompromisseja, terveyspolitiikasta ja perustuslaista sen sijaan ei.
Sote-uudistuksen yhteydessä on tavoiteltu koko ajan myös sosiaali- ja terveyspalveluiden integroimista. Konkreettisten ajatusten sijaan ”sosiaali” -sanaa on lähinnä roikotettu mukana kapulakielen koristeena eikä sosiaalityön asiantuntijoita ole edes kunnolla päästetty ääneen. Sosiaalipalveluiden uudistamisessa ei ole kyse vähäpätöisestä uudistuksesta, päinvastoin. Siksi seuraavalla vaalikaudella on tehtävä selväksi, mitä integraatiolta käytännössä halutaan ja selvitettävä sosiaalipuolen uudistustarpeet perusteellisesti alan asiantuntijoiden johdolla. Sosiaalipalveluiden uudistaminen liittyy osin myös sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseen, joka tulee myöskin ensi vaalikaudella olemaan esillä ja mielestäni näitä kahta uudistusta olisi luontevaa joissain yhteyksissä tarkastella myös rinnakkain.
Sote-uudistuksen ongelmat johtuvat nähdäkseni ennen kaikkea siitä, ettei terveydenhuollon saati sosiaalihuollon parantaminen ole ollut poliitikoille riittävän tärkeää. Keskiluokka asioi työterveyshuollossa, yksityiset sairaskuluvakuutukset ovat suosiossa eivätkä poliitikot itsekään juuri terveysasemilla tai sosiaalitoimistoissa käy. Seuraavan neljän vuoden aikana puolueiden ja poliitikkojen on kyettävä nousemaan alueiden ja mallien nimistä ja lukumääristä kinastelemisen yläpuolelle ja kuunneltava asiantuntijoita. Sote-uudistus on täysin mahdollinen, jos Suomesta löytyy riittävää tahtoa tehdä kunnianhimoista terveyspolitiikkaa.
Nelli Nurminen
Lääketieteen lisensiaatti
Kolmen demarilääkärin voimin kirjoitettu tuore pamfletti terveyspolitiikasta löytyy tämän linkin takaa: https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2018/11/Resepti_hyvaan_hoitoon.pdf
