Linssin alla amiskoulutus

Ammatillisesta koulutuksesta lähtevät hakemaan kannuksia työelämään niin nuoret kuin aikuiset. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 ammattiin opiskelevia oli reilu 300 000.


Työelämän lisäksi monella amiksella siintää silmissä korkeakoulu, sillä lähes puolet nuorista amiksista suunnittelee korkeakouluun hakemista kertoo Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018. Tänä vuonna valtion kassasta ammatilliseen koulutukseen menee yli 800 miljoonaa euroa, minkä lisäksi kunnat maksavat ammatillisesta koulutuksesta vielä enemmän, noin 955 miljoonaa euroa.

 

Siinä hieman numeroita, jotka valaisevat minkä kokoluokan asiasta on kyse ammatillisesta koulutuksesta puhuttaessa. Ammatillinen koulutus on avainasemassa, kun puhutaan nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, työelämästä tai elinikäisestä oppimisesta. Amikset saavat mediassa harvoin ansaitsemansa huomion, ja kun tietous ammatillisesta koulutuksesta on niin heikkoa, on päättäjien helpompi toteuttaa kuuluisia “vaikeita päätöksiä” juuri amisten kustannuksella.

 

Amiskoulutuksen kentällä käydään isoa periaatteellista keskustelua sivistyksen arvosta ja toisaalta työelämän tarpeista. Lukiot ovat suht turvassa, mutta jos ammatillisella puolella lähdetään puhumaan vain elinkeinoelämän tarpeista, niin yleissivistys ja elinikäinen oppiminen jäävät nopeasti unohduksiin. Amisreformissa, joka SOTEn roikkuessa on hallituksen suurimpia uudistuksia, ovat työelämän intressit olleet kirkkaana ykkösenä uudistusta tehtäessä.

Leikkaukset ja reformi – mitä amiksille kuuluu nyt?

 

Vuoden 2011 jälkeen ammatillisesta koulutuksesta on leikattu satoja miljoonia euroja, viimeisimpänä 220 miljoonaa euroa tällä vaalikaudella. Leikkaukset ovat johtaneet mm. opettajien irtisanomisiin ja ryhmäkokojen kasvuun. Vuoden 2017 Amisbarometrin mukaan yli kolmannes amiksista kaipaa lisää lähiopetusta. Monet kantavat huolta koulutuksen laadusta ja tukea tarvitsevien opiskelijoiden pärjäämisestä.

 

Erityisesti ammatillista koulutusta määrittää tällä hetkellä aiemmin mainittu amisreformi. Reformissa keskeistä ovat lisääntynyt työelämäkeskeisyys, henkilökohtaistaminen sekä rahoitusjärjestelmän muutos. Oppiminen tapahtuu aiempaa enemmän yrityksissä ja niiden ehdoilla. Lisäksi reformissa keskeistä on henkilökohtaistaminen, niin kutsutut yksilölliset opinpolut. Opiskelemaan voi nyt hakea ympäri vuoden jatkuvan haun kautta ja opiskelijalla on enemmän valinnanvapautta opintojensa sisältöön. Opiskelu pohjautuu näyttöihin, mikä mahdollistaa valmistumisen yksilöllisemmässä aikataulussa. Myös ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistuu, jatkossa suoritteet ja vaikuttavuus korostuvat entistä enemmän. Kysymys kuuluu, miten uusi rahoitusmalli tulee toimimaan opetuksen kanssa yhteen.

 

Rahoituksesta on leikattu kovalla kädellä, samalla kun opiskelijoita on entistä enemmän ja yhä useampi opiskelija tarvitsisi lisätukea. Kun reformin seurauksena yksilöllisen tuen tarve vielä kasvaa entisestään, voi tuntea veitsen vääntyvän haavassa tiukemmalle.

 

Oppiminen siirtyy enenevissä määrin työpaikoille, joissa opiskelijat ovat yhä pidempiä jaksoja palkattomissa harjoitteluissa oppimassa asioita, joita oppilaitoksissa työskentelevät ammattitaitoiset, joskin ylityöllistetyt ja entistä harvalukuisemmat, opettajat eivät ilmeisesti pysty opettamaan. Olisi hyvä kysyä myös yrityksiltä, ovatko he valmiita ja halukkaita muutokseen, Suomessa kun ei ole pitkiä perinteitä työnantajan osallistumisesta koulutukseen.  

 

Entä ne opiskelijat, joilla perustaidot eivät ole hanskassa? Työllistävätkö yritykset heitä, ja jos eivät niin miten heidän käy? Miten käy alueellisen tasa-arvon, löytävätkö opiskelijat pohjoisessa harjoittelupaikan yhtä helposti kuin vaikka pääkaupunkiseudulla? Yrityksiä ei tietenkään saa syyllistää, sympatiani ovat täysin kainuulaisen pk-yrityksen puolella, joka miettii, miten pystyy tarjoamaan oppimiseen ihanteelliset puitteet yhä useammalle opiskelijalle yhä pidemmäksi aikaa.

Kohti tuntematonta tulevaa

 

Moni varmaan ajattelee, että maalaan edellä liian synkän ja pessimistisen kuvan. Kuitenkin, kun ongelmakohdista esittää kysymyksiä, vastaukseksi saa usein kiertelyä ja “kyllä kaikki järjestyy”-henkistä vakuuttelua. Konkretia puuttuu, mutta jotten itse sorru samaan, niin ehdotan muutamia politiikkatoimia, jotka toivottavasti herättävät keskustelua:

 

  1.  Meidän pitää sanoa ääneen se tosiasia, että ammatillinen koulutus tarvitsee lisärahoitusta jos haluamme amisreformin onnistuvan. Oppivelvollisuuden pidentäminen olisi yksi hyvä keino, joka velvoittaisi julkista valtaa turvaamaan riittävän tuen ja palvelut kaikille opiskelijoille.
  2. Opiskelijakohtaiseen perusrahoitukseen tulisi satsata, opiskelupaikkojen lisääminen ei paranna koulutuksen laatua eikä auta erityistä tukea tarvitsevaa opiskelijaa. Ja kun oppiminen nyt on siirtymässä työpaikoille, tulisi panostaa yhteistyöhön ja kommunikaatioon oppilaitosten ja yritysten välillä ja pitää huolta, että opiskelijat saavat riittävästi ohjausta työssäoppimisen aikana.

 

Tulevat eduskuntavaalit ovat paras mahdollinen aika ja paikka muuttaa Suomen koulutuspolitiikan suunta. Viime hallitusten aikana on tehty rajuja leikkauksia ja uudistettu eri koulutusjärjestelmän sektoreita toisistaan erillisinä kokonaisuuksina. Nyt meillä on mahdollisuus keikauttaa koko homma ylösalaisin, ja siilojen sijaan rakentaa tulevaisuuteen katsovaa koulutuspolitiikkaa kokonaisuutena. Leikkausten sijaan voisimme panostaa kaikkien opiskelijoiden hyvinvointiin, tehdä elinikäisestä oppimisesta todellisuutta, ja investoida Suomen tulevaisuuteen.

 

Elias Tenkanen

SAKKI ry

puheenjohtaja

Julkaise kommentti