Kymppi ja vähän päälle

Kymppi ja vähän päälle


Omaa edelleen rajoittunutta ja yleisen epäkypsää mielenmaisemaani avarsi muutama vuosi sitten Eveliina Talvitien teos Naiset politiikan portailla. Kirjassa haastatellaan Suomen eturivin naispoliitikkoja vasemmalta oikealle ja pyritään hahmottamaan yleisimmät sudenkuopat, joita naispoliitikkoprototyyppi kohtaa poliittisella urallaan. Haastatteluiden perusteella oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että ministeritasollakin naispolitiikot pääsevät vastaamaan toimittajille, ovatko he kympin tyttöjä. Kysymyksessä on minusta vähän ivaava sävy, ihan kuin olisi jotenkin häpeällistä hoitaa työnsä hyvin. Olisi päinvastoin huolestuttavaa, jos maatamme johtaisivat naiset, jotka eivät panisi itseään päivittäin täysillä peliin. Ja kyllä, siinä ohessa onnistuu myös lapsiperhearki.


Samaa tematiikkaa nähtiin myös USA:n presidenttikisassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Yhdysvaltain ex-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski maalaili omassa kolumnissaan Kympin tyttö vastaan vitosen poika asetelmaa Hillary Clintonin ja Donald Trumpin taistosta kisana oppilaskunnan puheenjohtajuudesta, jossa punnitaan kummankin status koulun sisäisessä hierarkiassa. Vaaka keinahti lopulta cheetosinoranssille puolelle ja selitykseksi voidaan tietty antaa tuttu rimpsu FBI:sta, elitismistä ja venäläistrolleista. Toisaalta ammattiroastausta lähennelleen poliittisen spektaakkelin osanottajien sukupuolikaan ei ollut yhdentekevä. Kolumnin luonnehdinta on sinänsä osuva, sillä pedanttisuus teki Hillarysta persoonattoman puurtajan, kun taas sen puute toi Trumpille autenttisuutta. Isolle yleisölle hän oli koko kampanjan ajan ainakin oma itsensä eikä Washingtonin opportunistinen kilpahevonen.


Se, mitä tapahtuu julkisessa tilassa, on toisintoa siitä, mitä tapahtuu ihmisten arjessa. Jotta mistään voisi keskustella, pitää hiukan yleistää: Jari Tervon kirjat ovat tylsiä, vaihtoehtoiset faktat valheita ja kympintytöttely tytöttelyä steroideilla. Tai näin ainakin ajattelin. Allekirjoittanutta kympintytöteltiin viimeksi eilen, mutta sävy oli ensimmäistä kertaa “meneepä sulla hyvin” -tyylinen. Tämä kahden kohtalon risteyskohta innosti minua haastamaan omia skeemakyhäelmiäni kympin tytön käsitteestä. Itseäni hienompi ihminen sanoisi tässä vaiheessa dekonstruktoida.


Syy, miksi kympin tytöksi kutsuminen tuntuu yleisesti pilkkaavalta, johtuu puhtaasti siitä, että se on äärimmäisen negatiivisesti latautunut osa suomalaista peruskuvastoa. Ylhäältä annettuna roolina kympin tyttö onkin useimmiten todella alentava ja siitä puhutaan kuin kroonisen huonon itsetunnon sivuoireena. Ruotsiksi termi onkin osuvammin duktig flicka, kunnon tyttö, mikä ilmentää paremmin käsitteen haitallisuutta. Vaikka nimensä perusteella kympin tyttö on akateeminen ja kaikin puolin menestynyt, hän ei ole älykäs tai sisäsyntyisesti utelias vaan vähän yksinkertainen nuori nainen, joka kiltteyttään hokee hauen olevan kala silloinkin, kun kala ei ole hauki. Ainoa kannustin suorittamiseen on olalle taputtava suomalainen koulutusjärjestelmä, työnantaja tai läheisten hyväksyntä, jotka ottavat avosylin vastaan muiden elämän palapelin palojen pettäessä alta. Häntä ei kiitellä itseohjautuvuudesta tai tavoitteellisuudesta, sillä hänen ajatellaan ahkeroivan ahkeroimisen ilosta ja tekevän myös sinun läksysi, jos oikein kiltisti tajuat pyytää. Kaikki tämä siksi, että elämän on näytettävä täydelliseltä nollaradalta muita varten.


Kympin tyttöydestä keskusteltaessa suorituksia keskeisempää on oikeastaan mentaliteetti, jossa melkein ei ole ikinä tarpeeksi. Tyttö mitauttaa joko tiedostaen tai tiedostamatta omaa ihmisarvoaan muiden asettamiin laatuluokituksiin, mikä väistämättä johtaa ikuiseen riittämättömyyslooppiin, mahdollisesti syömishäiriöihin ja luultavasti burnouttiin 22-vuotiaana. En kiistä, etteikö tällainen mielenmaisema olisi äärimmäisen epäterve ja etteikö siihen pitäisi puuttua, mutta kiltin kympin tytön otsaleima ei ole omiaan ainakaan helpottamaan asiaa. Se on käytännössä kuin sanoisi toiselle päin naamaa: “Oot suoritusten perusteella mallitapaus, mutta ei tuo *insert mikä tahansa hyvä ominaisuus* luonnollisesti oo sun heiniä. Sunhan pitää tehdä kaksi kertaa enemmän töitä ollaksesi samaa kuin muut.”


Mutta kun ei tarvitse. Baarissa eilen käymäni keskustelu sai minut tajuamaan, että itse asiassa kympin tytössä on kaikki voimaannuttavan roolimallin ainekset, jos aletaan murtamaan naisten menestykseen liittämiä myyttejä. Miehet ja naiset attribuoivat tutkimusten mukaan onnistumisen hyvin erilaisiin tekijöihin: naiset nostavat esille saamaansa tukea ja tuuria miesten ajatellessa voiton avainten kumpuavan heistä itsestään. Sieltä se kumpuaakin. Ääripäät eivät ole äärimmäisen väärässä; vastaus on tässä tapauksessa jossain niiden välissä. Vaikka emme saa tyhjiössä aikaiseksi yhtään mitään, eivät patalaiskat ole sen parempia tyhjiön ulkopuolellakaan. Kympin tytöt eivät olisi sellaisia kuin ovat, elleivät he olisi kunnianhimoisia, älykkäitä ja pitkäjänteisiä. Näitä ominaisuuksia eivät yksi seiska, epäonnistunut parisuhde tai vähättelevät sukulaistädit voi viedä pois. Se, mistä itsensä arvostamisen resepti löytyy, onkin sitten ihan toinen juttu.


Oikeanlaisessa ympäristössä kympin tytöillä on kuitenkin mahdollisuus kasvaa kymppi plussan naisiksi. Se tosin usein vaatii sen yhden ihmisen, joka tavaa kympin tytön kanssa rakentavan positiivisuusmantran ensimmäiset sanat.

Sini Saarni

Kirjoittaja sai vihdoin oman blondin kostonsa


Julkaise kommentti