Eurooppa kaipaa suomalaista feminismiä

Are you a student, kysyi naapuritoimiston investointipankin nuori pukumies täysin yllättäen, kun seisoin kansio käsissäni brysseliläisessä hississä matkalla Euroopan demaripuoleen ja demarinuorten toimistolle. Hän tuskin oli minua vanhempi.

 

Olisin halunnut vastata, että minä olen euroopan suurimman poliittisen nuorisojärjestön pääsihteeri, että minulla on kolme alaista, että olen 26-vuotiaana esimiesasemassa ja kaikilla mittareilla todennäköisesti ikääni nähden menestyneempi ja parempipalkkaisempi kuin sinä, ja että minua loukkaa että sinä puhuttelet minua kuin ala-asteen oppilasta vaikka emme ole edes esittäytyneet. Are you, kysyin ja lähdin pois.

 

Siinä missä suomalainen työelämä on yhä täynnä seksismiä ja nuorten naisten väheksyntää (”Harmi vain ettei tuollaista työkokemusta arvosteta Suomessa”, totesivat kaksi miespuolista tuttavaani sanasta sanaan samalla tavalla tullessani valituksi), on mannereurooppalainen työkulttuuri yhä taattua 70-lukua.

 

Euroopan demaripuolue PES ei ole koskaan valinnut johtajakseen naista. Toimistolla naiset ovat sihteereitä ja miehet tekevät asiantuntijatehtäviä. Belgialaisissa kouluissa odotetaan, että äidit ottavat perjantait vapaiksi tullakseen juttelemaan mussukoiden viikosta. Kokouksissa miehet puhuvat miehille työväenluokkaisten miesten ongelmista.

 

Viime vuonna väittelin erään miespuolisen pääsihteerikollegan kanssa siitä, vaihteleeko päivän pituus pohjois-etelä- vai itä-länsi-akselilla. Kysyin, että miten hän perustelee kaamoksen ja yöttömän yön vain pohjoisessa, jos hän kerran väittää päivän pituuden vaihtelevan vain sen mukaan ollaanko idässä vai lännessä? Piirsin paperille maapallon akselin kallistuskulman ja näytin netistä esimerkkejä todistaakseni kantani. Jonkin ajan jälkeen hän nousi pöydästä tietäen voittaneensa. Darling, you just don’t understand what I am talking about, and I don’t have the time to explain, hän sanoi.

 

Patriarkaalinen kulttuuri on yksiselitteisestä vääryyttä. Suomalaisesta näkökulmasa ajateltuna ongelma on, että seksismi tekee esimerkiksi brysseliläisestä työurasta epäkiinnostavan pohjoismaiselle naiselle. Tämä taas johtaa siihen, ettei muutospainetta synny sitäkään vähää.

 

Suomalainen on euroopassa nöyrä. Olemme pieni maa, me sanomme itsellemme ja muille vaikka se ei ole edes totta. EU-maiden joukossa Suomi on väkiluvun puolesta keskikokoinen ja bruttokansantuotteen mukaan mitattuna jopa 12. suurin kaikista nykyisistä 28 jäsenmaasta. Olemme luuytimiimme saakka vakuuttuneita siitä, että meillä ei ole annettavaa. Tästä kertoo paljon myös se, että paras argumentti suomalaisessa julkisessa keskustelussa on ulkomaillakin toimitaan näin. Se toimii, koska kaikkihan tietävät että ulkomaalaiset ovat meitä parempia.

 

Suomalainen naiskuva, sukupuolten tasa-arvo ja yleinen ajatus siitä, että kaikkia tarvitaan on globaalisti harvinaislaatuinen ja pohjimmiltaan hyvin kaunis ilmiö. Sen pitäisi olla tavaramerkkimme, vientituotteemme ja käyntikorttimme Euroopassa sekä maailmalla.

 

Tuulia Pitkänen

Julkaise kommentti